keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2013

Luopumisen vuosi, niin kuin luopuminen voi tarkoittaa pelkkää hyvää.

Päästiin luopumaan 35 vuoden odotuksesta, ja juhlimaan Ässien mestaruutta. Se oli varmasti vuoden kohokohta yksittäisten tapahtumien osalta. Niin hieno juttu, että sitä juhlittiin vielä kesälläkin ja muistellaan vielä talven pimeydessä räntäsateen piiskatessa niskaan, 15 tappionkin jälkeen.


 
Kesälomalla hurahdin aivan täydellisesti sisustushommiin, löysin industriaalin ja innostuin tuunaamisesta ja askartelusta. Jälkimmäiset ei oo ollut ollenkaan mun juttu, toisin kuin kirjottaminen, joka kyllä on sujunut ja johti sitten tän blogin pystyttämiseenkin. Luopumispuolelle meni jo vähän ikealaisuus, tuunattuna (ja rahapulassa) kelpaa jotenkin. Niin, suurin rakkauteni on kyllä toi itsemaalattu peltikaappi.


 
Syksyllä tuli mitta täyteen ratsastusta, luovuin siitäkin. Paha olo, kun ajattelee miten paljon ahdistusta yli 20 vuotta kestänyt rakas harrastus sai aikaan. Päätös oli raskas, mutta aivan valtavan helpottava. Ei oo kaduttanut hetkeäkään, eikä oo tehnyt mieli hevosen selkään. Tottakai pidän ovet avoimena, enkä ole mitään loppuelämän kestäviä päätöksiä tehnyt, mutta juuri nyt tää menee just niinku pitääkin.

 
Piposta en oo luopunut, vaikka hyvin harvoin tulee enää käytyä. Sen kanssa tulee jossain vaiheessa eteen luopuminen, joka todella tuntuu. Mutta ei vielä.

 
Mummusta luopui syyskuussa 11 lasta, 22 lastenlasta ja 4 lapsenlapsenlasta. Päästettiin vihdoin mummu papan luo, vanhojen ja hyvin sairaiden ihmisten kohdalla luopuminen on vaan niin helpottavaa.

 
Luovuin myös muutamista muista ihmisistä elämässäni. Pyytämättä, mutta en missään nimessä yllättäen. Syytä tai selitystä en koskaan saanut, enkä niitä kaipaakaan. Tätäkin luopumista tervehdin ilolla, kuukausia kestänyt ahdistus helpotti ja asialle tuli piste, vaikkei sitä mitenkään älykkäästi hoidettu.
 
 
Lisäksi, suureksi ilokseni luovuin loppuvuodesta 10 viikon aikana 13 kilosta, ja selvisin jopa joulun yli kokematta hirveää repsahdusta, jee!! Tätä luopumista aion ehdottomasti jatkaa, teemalla "kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan". Ilman mitään varsinaista tavoitetta, mutta ajattelin 30-vuotissyntymäpäivänäni lokakuussa olla pienempi kun koskaan aikuisiällä, ja huhtikuussa aion pystyä juoksemaan Oripäivillä mustan orin kanssa I-palkinnon arvoisesti.
 
  
Paljosta luovuin, mutta paljon myös sain. Erityisesti haluan kiittää tästä vuodesta kärsivällistä ja kultaista perhettäni, sekä ystäviäni, niin uusia, vanhoja kuin uudelleenlöytyneitäkin.
 
Suuri pusihalirutistus vielä rakkaimmalle kaimalleni perheineen, joilla oli myös aivan erityinen vuosi. Kiitos että olet olemassa <3
  
 
Lupaamaan en lähde mitään. Uuden vuoden sisustusinnostuksia oonkin jo alkanut esitellä ja jatkan varmasti samalla linjalla, itse itseäni kehittäen... Onhan se vähän noloa lukea noita ensimmäisiä blogipostauksiani, mutta ilokseni huomaan kyllä menneeni. Valokuvaamistakin treenaan sen minkä vehkeistä irtoaa. Eteenpäin!

Näihin tunnelmiin, kaikkea hyvää ja kaunista vuodelle 2014!



"Älä luule että itkee ovi kun se suljetaan
Se vain kuluu lähtiessä ihan hiljaa narahtaa
 
Eikä ne oo kyyneleitä joita vuori vuodattaa
Ne on kevään tekeleitä kun se jäitä sulattaa"
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti