maanantai 20. tammikuuta 2014

Yöpöydän valo

Aiemmin tulikin jo laitettua vähän makuuhuoneen uutta mustaa tunnelmaa, ja nyt on todenteolla muututtu mustaksi.
 
Yöpöydän valaisimeen sain vihdoin myös sähkön, ja valon. Ihan itse sähkömiehenä hääräsin!
 
  


 
Pikaiset tuunausohjeet.
Eli kaikki tarvikkeet on Clas Ohlsonilta (johto, lamppu ja seinäpistoke katkaisijalla). Johdon päästä irrotetaan kupu ja sokeripala, jäljelle jää vain sähköjohdon kaksi päätä.
 
 
Avataan pistokkeen pienet ruuvit pienellä ristipäämeisselillä. Avataan sisällä olevia ruuveja sen verran, että johdonpäät menevät paikoilleen, kiristetään takaisin kiinni. Ei ole väliä kumpi johto tulee kumpaan reikään.
 
 
Ruuvataan kansi takaisin kiinni ja laitetaan seinään, naps.
 
 
Clasulta löytyy myös se ritilä, jonka kanssa sais tehtyä hyvin halvan Work Lamp-kopion. Yöpöydälle se olis ollut liian iso, mutta keksin kyllä jonkun paikan, ja maalaan sen ritilän kupariseksi.
 
Ikea-ostokset on isin autotallissa maalauksessa, ei ihan pitänyt suunnitelmat, mutta palataan kun saan valmiiksi.
 
Ai niin, tuo pinnatuoli ja sen kaveri. Maalasin ne kesällä mustiksi, olivat vaaleansini-vihreät viimeksi, ekan kerran istuin niillä jo 80-luvun puolivälissä...
 
 

1 kommentti: