maanantai 4. elokuuta 2014

Lepää rauhassa, Pipo

Niin paljon kun olenkin murehtinut asiaa etukäteen, niin se vaan iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vielä puoltoista viikkoa sitten kaikki oli hyvin.
 
 
Sain aamulla tekstiviestin Pipon omistajalta, että Pipo on kipeä, ähkyssä ja tiputuksessa. Lähdin melkein suoraan sängystä ajamaan tallille.
 
Herra oli hetken pirteämpi, mutta meni nopeesti huonommaks. Vuorotellen taluteltiin ja pidettiin Pipoa jaloillaan, ettei se pääsis piehtaroimaan. Hiestä märkänä, epäilemättä kovissa kivuissa jakso isäntä silti vielä urheasti huudella laumalleen ja vartioida sitä. Välillä se paino päänsä mun syliin kuin apua anoen, itellä pyöri vaan päässä amerikkalaisten sairaalasarjojen komento "Stay with me".
 
Lopulta kuitenkin eläinlääkäri totesi saapuessaan että mitään ei oo enää tehtävissä, Pipo nukutettiin ikiuneen. Lähtö oli nopea eikä kenenkään tarvi jäädä jossittelemaan, kaikki mahdollinen yritettiin.

 
Päällimmäisenä surun jälkeen on kiitollisuus. Kiitollisuus ihan kaikesta reilun 7 vuoden aikana, kiitollisuus Pipon olemassaolosta.
 
 
Erityiskiitos 6 vuoden taakse, jolloin koko maailmani oli aivan sumussa eikä millään ollut mitään väliä. Pipo oli ainoa asia josta pakotin itseni innostumaan, tai ystävä viimeistään pakotti. Kurasella kentällä, vesisateessa kiipesin Pipon kyytiin, istuin siellä ja itkin, itkin ku viimistä päivää. Mutta ainaki istuin.
 
Siitähän meillä alko vielä tositreenit, piffiä ja piruetteja väännettiin niinku vaan näillä taidoilla voi. En koskaan unohda sitä, kun kerran kotona treeneissä tehtiin täydellistä sulkuväistöä laukassa vaikka kuskilla ei ollut hajuakaan että miten se tapahtuu. Valmentaja vaan käski tulla "tuolta kulman jälkeen" ja mehän tultiin.
Ratsastushommien huipennuksena oli Kokemäen Hevosmessut, jossa Pipo esiinty viimisen kerran julkisesti. Hyvä etten kuristanu hevosenhoitajaani kun jännitti niin pirusti. Mutta hän ymmärsi, niinku vaan hän voi ymmärtää. Ja Pipo tietysti pisti parastaan, ilahtui päästessään esiintymään.
  

Pipo on legenda, joka elää ihmisten mielissä huippuperiyttäjänä ja kilpahevosena, upeasti liikkuvana hurmurina. Sen myötä päättyi merkittävä ajanjakso suomenratsujen historiassa. Varsoja on yli 160, ylivoimaisesti eniten ratsuoreista, toivottavasti päätyvät vielä runsasjoukkoisena kilpakentille ja kantakirjaan.
 
Mulle, ja varmaan muullekin kotiväelle, Pipo jää mieleen ennen kaikkea karismaattisena, kultasena ja kilttinä oriina, joka anto aina kaikkensa, teki parhaansa ja taisteli nöyränä ihmistensä kanssa. Loppuun asti.
 
 
Pipo olis täyttänyt kuukauden päästä 25. Suuret juhlat oli suunnitteilla, ne vaihtuu nyt muistotilaisuudeks. Ja muisteltavaahan Pipon ihmisillä riittää.
 
 
Toista samanmoista ei koskaan tuu.
Pipossa oon saanu kaiken.
 
Kuningas on poistunut, muistot elää ikuisesti.


12 kommenttia:

  1. Sä olit ainutlaatuinen mitä vastaantuleekaan toista sua ei milloinkaan! Pitkän matkan kuljitte mut onneksi muisto elää ja kulkee mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muistot on kultaakin kalliimpia ja niitä meillä riittää <3

      Poista
  2. Voi miten ihana kirjoitus ♥ jaksamista ♥

    VastaaPoista
  3. "Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt
    Hajoaa se maahan, on multaa
    Näät sen silti kukkana aina
    Muistot on kalleinta kultaa

    Itkuja varten on ihmisen silmät
    Vierikää kyyneleet
    Tuleehan tuolta se toinen päivä
    Kun on kepeät askeleet"

    En tiennyt mitä kautta olisi ollut soveliainta kommentoida asiaa mutta päätin kirjoittaa tänne. Upea eläin vaikka vain kerran näin, menettämisen tuska sen sijaan on hyvinkin tuttua.
    -Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis biisi, paljon kuunnellut, en koskaan ajatellut että se näin lähelle osuisi. Kiitos.

      Poista
  4. Voimia ♥
    Pipo oli kyllä upea hevonen, sitä tuli jo lapsena fanitettua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Itse olin nuorena enemmänkin Kelmin ja erityisesti Samulin fani, luulin ettei mikään vedä vertoja viimeisenämainitulle, mutta kun tapasin Pipon henkilökohtaisesti, mikään muu hevonen ei ole ollut yhtään mitään.

      Poista
  5. Kuten Pipon facebookin fanisivuille kirjoitin, tälle hevoselle erityisesti haluan sanoa tämän runoni, jonka kirjoitin jo vuonna 2000 ystävän menetettyä oman suomenhevosensa, jota olen toistellut menetettyäni muutaman omanikin:

    Hevosista parhaat pääsee paikkaan salaiseen
    Paikkaan, jota kirkkaimmat tähdet valaisee
    Paikkaan, jossa puhtaimmat vedet virtailee
    Siellä vanhat, sairaatkin kuin varsat kirmailee

    Siellä ei voi koskaan tulla synkkä yö
    Ja aikaa ainoastaan kissankellot mittaa, lyö
    Maistuvinta ruohoa kasvaa kedot, haat
    Pehmeimmät astella on suuret mannut, maat

    Sinäkin voit päästä käymään paikkaan salaiseen
    Kun muistojesi arkun kannen hiljaa aukaiset
    Voit mielessäsi tuntea, se laukkaa luokses taas
    Painaa päänsä lähelles ja sulle hirnahtaa.
    -Johanna Niskanen 2000-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna. Todella kaunis ja koskettava runo <3

      Poista