perjantai 11. marraskuuta 2016

Olen muuttanut

Niinhän siinä sitten just kävi, niinku ei pitänyt käydä.


Laitoin oman asuntoni myyntiin, odotin että joku vie sen suorastaan käsistä... No ei vienyt, siellä se nyt tyhjänä odottelee uutta omistajaa.
Irtisanoin hoitolapseni, keräsin tavarani ja kannoin ne tänne Turenkiin.


Kuulostaa niin kauhealta sanoa se ääneen, yleensä sanon vaan "Hämeenlinnaan"...


Ensimmäisenä päivänä laitoin kaiken paikoilleen ja nyt kaksi viikkoa oon siirrellyt tavaroita paikasta toiseen, järjestänyt ja sisustanut.


Hyvä tästä tulee. Mutta ei niin hyvä kuin omasta vanhasta kämpästäni.
Välillä tuntuu, etten osaa sisustaa enää lainkaan. Miksei kaikki vaan asetu heti täydellisesti?!!


Niin, Ulvilassa asuin neljä vuotta ja nyt ehkä viimeiset puoli vuotta kaikki oli sillälailla kohdallaan, ettei enää tarvinnut muutella ja siirtää koko ajan.
Että miten muka jaksan vääntää ja kääntää tätä neljä vuotta?!!


Huoneita ja tilaa on kaksi kertaa enemmän, mutta silti tuntuu koko ajan ahtaalta. Mieskin on siitä kummallinen, että pitää kiinni oikeudestaan laittaa tänne rumia tavaroita...

Haluan kaiken valmiiksi ja täydelliseksi nyt heti samantien.



Ja lisäksi lottovoiton.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti